Poikkeuksellisista ajoista kohti uutta normaalia

Poikkeuksellisista ajoista kohti uutta normaalia

Goodwill Suomi >Good News >Poikkeuksellisista ajoista kohti uutta normaalia

Goodwill Karhulan myymäläpäällikkö Katri Pentti kirjoittaa vauhdikkaista ensimmäisistä kuukausista työssään Goodwillissa.

Onko siitä vasta neljä kuukautta, kun hyppäsin tuntemattomaan ja lähdin mukaan Goodwillin ihmeelliseen maailmaan? Kaupan ala ja kierrätys olivat olleet toki sydämen asioita aina, mutta kaikki muu olikin uutta ja ihmeellistä. Reilun kuukauden sisällä aloitettuani työt avattiin Jumalniemen ja Kotkansaaren uudet myymälät. Sisäänajoni uuteen työhöni Karhulan myymälässä oli tästä johtuen varsin lennokas. Olin vauhdista huolimatta iloinen, kuinka upeasti minut otettiin vastaan ja kuinka sain ottaa vastuun heti omasta myymälästä. Työporukka on ollut Goodwillissä sekä säätiössä kaiken kaikkiaan aivan mahtava ja lämminhenkinen. Olihan se kuitenkin hassua, kun ensimmäistä kertaa omat työntekijät kutsuivat pomoksi, rouva myymäläpäälliköksi ja johtajaksi! Huumorilla toki, mutta minäkö koko tämän suuren porukan boss?! Muutamassa kuukaudessa esimiehen rooli on alkanut tuntua omalta ja tuntuu hyvältä, että voin tukea, ohjata ja auttaa asiakastyöntekijöitämme matkalla työelämään. Se tuntuu yllättäen tärkeämmältä tehtävältä kuin olisin osannut kuvitellakaan. Etenkin, kun yhtäkkiä mikään ei ollutkaan kenellekään normaalia.

Homma toimii, kun keskitytään olennaiseen

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne heitti tuoreen työurani uusille urille heti kättelyssä, ja senpä takia tuntuukin kuin olisin ollut osa kalustoa jo paljon pidempään. Muutamaan kuukauteen on mahtunut valtavasti uuden oppimista, muutoksia ja epävarmuutta, tulemisia ja lähtemisiä. Omien esimiesten ja myymäläpäällikkökollegoiden ohella ydinjoukko – kourallinen työkokeilijoita, pari opiskelijaa ja muutama palkallinen – ovat olleet kultaakin kalliimpia tässä tilanteessa. Kokeneisiin konkareihin olen voinut turvautua opetellessani talon tavoille ja uudemmat tekijät ovat ottaneet paikkansa haltuun ihailtavan nopeasti. Pieni yhteisömme on puhaltanut yhteen hiileen tässä ajassa ja tehnyt töitä täysillä ja valittamatta. Pienen notkahduksen jälkeen lahjoituksia alkoi virrata entiseen malliin ja ovi on käynyt ostavista asiakkaista. Työntekijämme ovat osoittaneet, että keskittymällä olennaiseen, eli tuotantoon ja myyntiin, hyvää yhteishenkeä unohtamatta, toiminta pyörii henkilövajauksesta huolimatta. Suuren suuri kiitos kuuluu tälle poikkeusajan tiimille!

Paluu normaalirytmiin 

Olen jo viikkojen ajan lupaillut henkilökunnalle, että kesäkuun alusta palataan niin sanottuun normaalirytmiin. Itselleni normaaleista rytmeistä ei juuri voi puhua, kun en ehtinyt tottua niihin ennen poikkeusaikaa. Mutta henkilökunnalle normaalirytmin hetki on koittanut. Maanantaina 1.6. pidimme aamupalaverin ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen ja palaamme taas aamu- ja iltavuoroihin. Mukaan joukkoomme palaa muutama vanha tuttu kuntouttavan työtoiminnan asiakas ja lisäksi saamme pari uutta työkokeilijaa. Poikkeuksellinen tilanne aiheuttaa vielä hetken aikaa omia muutoksiaan, mutta kohti normaalia elämää tässä mennään vahvasti. Mutta kun talossa on uusi boss, on pieniä muutoksia tietenkin tiedossa. Toivon, että saamme niistä uusia normaaleja käytäntöjä, jotka alkavat tuntua taas tutuilta ja turvallisilta arjessa.

Goodwillin sesonki on startannut ja myös Jumalniemen sekä Kotkansaaren myymälät ovat taas tauon jälkeen auki. Nyt on aika keskittyä kesään ja meidän ydinosaamiseemme, eli kierrätysmyyntiin! Tervetuloa lahjoittamaan ja ostoksille!

Katri Pentti
Myymäläpäällikkö
Goodwill Karhula
Katri web 2