Asiakaspalvelu yllätti totaalisesti

Asiakaspalvelu yllätti totaalisesti

Goodwill Suomi >Good News >Asiakaspalvelu yllätti totaalisesti

Jere (nimi muutettu) yllätti erityisesti itsensä, kun ensi alkuun piilossa työskentelyä toivonut mies tykästyikin asiakaspalvelutehtäviin ollessaan valmennusjaksolla Goodwillissä.

–Kannattaa lähteä kokeilemaan, voi löytää itsestään uusia puolia. Ei tässä mitään menetäkään. Itse en ainakaan menettänyt, enemmänkin sain. Vaikka jos on syrjäytynyt ihminen tai muuten vain elämä ei mene ihan niin kuin haluaa, niin tästä saa hyvän ponnahduslaudan eteenpäin.

Tällaiset ovat Jeren terveiset heille, jotka pohtivat Goodwilliin valmennusjaksolle tulemista.

Oman Goodwill®-valmennusjaksonsa Jere aloitti työkokeilulla kesällä 2022. Työkokeilupaikkana oli sittemmin suljettu Kotkan myymälä. Vaikka hän ei ensi alkuun pitänyt laisinkaan ajatuksesta aloittaa työkokeilu kyseisessä paikassa, muuttui mieli vähitellen.

–Tykkäsin työskennellä enemmän niin sanotusti piilossa. Tai alkuun ajattelin niin. Asiakaspalvelutyö ei ollut missään muodossa mielessä ja kassalle en halunnut mennä missään nimessä.

Aluksi hän tekikin lajittelu- ja hinnoittelutehtäviä, joita pystyi tehdä omassa rauhassa. Kotkan myymälä oli melko pieni, joten siellä työskenteli ainoastaan pari‒kolme työntekijää kerrallaan.

–Toiselle työntekijälle tuli joku juttu ja hän kysyi, että voinko olla kassalla hetken. Olen huono sanomaan ei asioille, joten menin auttamaan. Ja sitten mä pikkuhiljaa huomasin, että se olikin ihan mukavaa, vaikka jännittikin.

Jere oivalsi, että asiakkaita on mukavaa palvella ja keskustella heidän kanssaan.

–Tulee hyvä mieli, kun saa palvella ihmisiä ja he saavat siitä hyvän mielen. Itseäni yllätti hyvin paljon se, että aloinkin tykätä asiakaspalvelusta.

Kun hän pääsi vauhtiin asiakaspalvelutehtävissä, alkoi hän työskennellä miltei kokonaisia päiviä kassalla Kotkan myymälässä.

Gw asiakastarina 04 24 01 832
Kuvituskuva.

Isompaan myymälään

Jere ehti olla työkokeilussa Kotkansaaren myymälässä muutaman kuukauden, kunnes myymälä suljettiin elokuussa 2022. Pienen tauon jälkeen hän aloitti kuntouttavassa työtoiminnassa Goodwill Karhulassa syksyllä -22. Hän teki alkuun kolmipäiväistä viikkoa ja nelituntista päivää.

–Se oli rauhallinen aloittaminen ja turvallisempi ratkaisu. Arkailin tulla Karhulan myymälään, koska se on niin paljon isompi paikka ja siellä on enemmän ihmisiä kuin Kotkan myymälässä oli.

Kuntouttavasta työtoiminnasta Jere siirtyi työkokeiluun, jolloin työpäiviä ja -tunteja lisättiin. Maaliskuussa 2023 hän aloitti palkkatukityön. Työpaikka ja -tehtävät pysyivät kutakuinkin samana, vaikka niin sanottu status hänellä vaihtuikin muutamaan kertaan.

Asiakaspalvelutehtävien ja kassatyön lisäksi Karhulan myymälässä Jere teki lähes kaikkia muitakin kierrätysmyymälän tehtäviä: hoiti ajojärjestelyä, avasi ja sulki myymälää ja vastasi puheluihin.

–Karhulassa vähemmän hinnoittelin kovaa ja pehmeää tavaraa. Olin lähinnä huonekalupuolella. Tehtäviä, joista tykkäsin eniten, olivat huonekalujen arviointi, hinnoittelu ja myynti, asiakaspalvelu ja kassalla olo. Paras päivä oli sellainen, johon kuului parin–kolmen tunnin kassavuoro ja sitten huonekalujen myyntiä ja hinnoittelua ja asiakaspalvelua. Siinä oli vaihtelua.

Gw asiakastarina 04 24 02 832
Kuvituskuva.

Oivalluksia itsestä

Jeren valmennusjakso Goodwill Karhulassa päättyi keväällä 2024. Hän kertoo jaksonsa sujuneen erittäin hyvin.

–Törmäsin mukaviin ihmisiin ja työkaverit olivat mukavia. Löysin itsestäni hyviä puolia ja sain kehittää itseäni. Mukavasti meni ja nopeasti kului aika. Goodwillissa oltiin ymmärtäväisiä ja kohteliaita. Parasta oli se, kun sai tehdä asiakaspalvelua, ja kassalla olo oli terapeuttista.

Jere kokee, että asiakaspalvelusta ja kassatyöskentelystä tuli hänen vahvuuksiaan. Hän kertoo, että on aina tiennyt olevansa sosiaalinen ja että asiakaspalvelu voisi olla hänen juttunsa, mutta vasta Goodwillissa hän oivalsi, että hän todella pystyy sitä tekemään ja pitää siitä.

Asiakaspalvelun lisäksi mies oppi Goodwillissa paljon erityisesti huonekaluista, kuten niiden erilaisista tyylisuunnista. Lisäksi oppia tuli ajojen, kuten lahjoitusnoutojen, kirjauksista ja myymälän ylläpidosta.

–Paljon olen oppinut ja tullut kokemusta monesta erilaisesta asiasta. Kiitän Goodwillia ja Sotekia luottamuksesta ja mahdollisuudesta.

Hän sai myös kerrytettyä työkokemusta, jota hänellä ennen Goodwill-jaksoa oli vähänlaisesti.

Jos Karhulan myymälän tulisi Jeren mielestä jotakin kehittää, on parempi liiketila asia, joka hänellä nousee ensimmäisenä ja ainoana asiana mieleen.

Huonekalujen entisöinti kiinnostaa

Goodwill-valmennusjakson päättyessä Jeren askelmerkit jatkon suhteen hakevat vielä paikkaansa. Hän olisi mielellään jatkanut Goodwillissä.

–Ei ole vielä tiedossa, mitä seuraavaksi. Olen tehnyt työhakemuksia Kotkan alueen kaupan alan eri paikkoihin.

Miehen unelmatyö olisi huonekalujen entisöinnin ja kunnostuksen parissa.

–Kyseisen alan koulutus on käynyt mielessä, mutta se ei ole nyt ajankohtainen asia. Pitäisi lähteä toiselle paikkakunnalle. Oppisopimuskoulutus voisi olla mahdollinen.

Jere sanoo olevansa luova ihminen ja ylipäätään taiteeseen liittyvä tekeminen ja esimerkiksi pintakäsittely kiinnostavat.

–Tykkään tehdä kaikennäköistä taidehommaa, maalailla ja piirrellä paljon. Akryyleilla maalaan aika paljon. Aina olisi kiva maalata isoja muraaleja.

Jutun henkilön nimi on muutettu ja hän ei esiinny jutun kuvissa. Tekstin seassa olevat kuvat on luotu tekoälyn (Adobe Firefly) ja kuvankäsittelyn avulla.